Tekstit

Uimahalli Sipooseen

Kuva
 UIMAHALLI SIPOOSEEN Kunnasta on löydyttävä muutakin tekemistä kuin kaupassa tai sairaalassa käyminen, uimahalli on myös sosiaalinen paikka tutustua alueen asukkaisiin. Asukkaiden hyvinvointi ja alueen yritysten elinvoimaisuus on riippuvainen siitä, että kuntalaiset liikkuvat kunnan sisällä ja hyödyntävät alueen palveluita sekä yrityksiä.  Toistaiseksi Sipoo on suomen suurin kunta, josta ei löydy omaa uimahallia.  Valtakunnallisesti keskimatka lähimpään uimahalliin on 8,9 kilometriä, Söderkullasta jopa 17 kilometriä ja keskimääräinen etäisyys Sipoosta on 13,5 kilometriä.* Uimahallin rakentamisessa on oltava kuitenkin kärsivällinen, huolellinen, ja tavoitteet valmistumiselle oltava realistiset, jotta valtuustolla on riittävä aika menojen vähentämiselle. Kattaakseen uimahallista koituvat kustannukset ja kunnan velkataakan kasvamisen pysäyttämiseksi.  Kannatan henkilökohtaisesti perushallin valmistumista vuoteen 2031 mennessä Nikkilään, joka on keskeisellä sijainnilla Sipoossa ja kaikkie

Vastustan Sipoon joutumista maksumieheksi naapurikunnan monitoimihalliin!

Kuva
 Alustus   10.5 kunnanhallituksessa käsiteltiin asia, jossa aiheena on perustaa Kerava-Sipoo liikuntahallit Oy- niminen yhtiö. Valtuusto päättää loppupäässä yhtiön perustamisesta. Yhtiö rakennuttaa Keinukallioon monitoimi- ja jalkapallohallin. Sipoo omistaisi 37 % yhtiöstä, Kerava 63 %. Yhtiön tilat olisivat ensisijaisesti osakkaiden käytettävissä koulujen lukukausien aikana, arkipäivisin klo 9–15 (poisluettuna syys-, joulu sekä talvilomat-ajat). Kumpikin osakas (Kerava ja Sipoo) maksavat ennakkoon 250 000 €/vuosi, viiden vuoden ajan, tilojen käytön aloittamisesta.     Asia on läpäissyt kunnanhallituksen ja siirretty valtuuston päätettäväksi.   Jälleen järjetön päätös vanhalta, ja jo yliaikaa elävältä kunnanhallitukselta!  Miten on mahdollista, että vähin äänin tälläistä järjetöntä hanketta viedään eteenpäin ja varsinkin vaalien lähestyessä kiire on erityisen kova viedä kyseenalaisia päätöksiä maaliin. Kohteliasta olisi nyt pidättäytyä tekemästä isompia hankkeita ennenkuin kun

Paljon onnea minulle!

Näin ne vuodet vierähtää, juhlistamiselle ei juuri nyt ole aikaa, täytynee päivän myöhässä huomenna pieni kakunpoikanen pyöräyttää minulle ja pojalleni.. Totuus taidan ostaa valmiin pakastekakun. Vaalikoneet Ensimmäisiin vaalikoneisiin almamedia ja oaj olen jo vastaukset kysymyksiin antanut. Seuraavaksi olisi sanoman ja nuorten -vaalikoneet, sanoman vaalikoneen teko keskeytyi hetkellisesti, koska kysymyksissä oli huomattavasti enemmän valtakunnalliseen politiikkaan liittyviä kysymyksiä. Kuntavaalit lähestyvät! Samaan aikaan kunnallisvaalit lähestyvät ja jo 18 päivän päästä oma numeronikin paljastuu, ja siihen mennessä olisi oltava vaalimainokset ja "julisteet" valmiina. Itselläni budjetti pysyy hyvinkin miniminä ja yritän tehdä kaiken itse, sen minkä pystyn. Mahdollisesti yhden tai kahden ison julisteen ostan, ja muilta osin yritän näyttäytyä kuntalaiset tavoittavissa paikoissa niin somessa kuin ulkomaailmassa.

Pohdintaa ääneen...

Kuva
 Kysymysten tulva Kuntavaalien lähestyessä politikointi on yltynyt mutta kuinka paljon kuntalaisia oikeasti kiinnostaa tämä jo näin varhaisessa vaiheessa tehty lupaustenviidakko? Seuraan paljon oman kuntani paikallisia ryhmiä, erityisesti facebookissa ja itse olen toistaiseksi kommentoinnin osalta ollut hyvin maltillinen. En ole nähnyt tarpeelliseksi vastata moniin jo annettuihin vastauksiin "olen samaa mieltä", koska näen tärkeämmäksi antaa spesifistisempi oma mielipide käytyyn keskusteluun. Erityisen huomion saa keskusteluissa käytävä konsensus ongelmista ja tämä herättää allekirjoittaneessa ihmetyksen. Jos ongelmat sekä ratkaisut ovat niin ilmiselviä niin miksi ongelmakohtiin ei ole puututtu? vai onko kyse niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin ettei kuntalaisia kuunnella kun vasta vaalien alla ja vaalien päätyttyä päädytään tekemään päätöksiä jälleen suljettujen ovien takana?   Minä lupaan  En todellisuudessa lupaa mitään! Lähtökohtaisesti lähden kuitenkin tiedonkulun par

Ajatuksia kunnankehityksestä nyt ja jatkossa!

Taitaa olla aiheellista perustaa blogi, jossa avata omia ajatuksia maailmasta ja erityisesti kunnasta jossa vaikutan. Olenhan asettunut ehdokkaaksi Sipoon kunnallisvaaleissa 2021.  Omia huolenaiheitani ovat Sipoon kasvava rauhattomuus, kuntalaisten hyvinvointi, kaavoitus, liiketilojen vähäisyys, lapsiperheiden sekä nuorille suunnattujen vapaa-ajan toimintojen vähäisyys, kuntalaisten yhteistentilojen puute, leikkipuistojen pitäisi olla asetuskeskuksien välittömässä läheisyydessä. Lisäksi idyllisen Sipoon säilyttäminen rakennuttamalla alueen ilmeeseen sopivalla tavalla, esimerkkinä voisi toimia Porvoon puurakentaminen. Liiketilojen, parkkipaikkojen ja vapaa-ajojen tiloja pitäisi löytyä kaavoituksesta, jotta kunnan vierailla sekä kuntalaisilla olisi mahdollisuuksia liikkua alueella ja suosia paikallisia yrityksiä. Yhteistyötilojen eli co-working tilat olisi hyvä löytyä Nikkilästä sekä Söderkullasta. Söderkullan kartanoon on tulossa yhteiskäyttötilat kuntalaisille sekä toimistotilaa yrittä